Viimeisimmät päivitykset

27.9.2011
Päivitetty uutisia ja pentuja sivua

Longweiler Xilla-Lily (Ursula)urkki.jpg

Minäkin voisin hieman esittäytyä. Olen Ursula, oikealta nimeltäni Longweiler Xilla-Lily. Me olemme tuon Joonaksen kanssa samasta paikasta, eli sieltä Kuivasmäestä lähtöisin.

Minä rakastan leikkimistä. Me leikitäänkin paljon Joonaksen ja Zidan kanssa. Kaikkein mukavin leikki on hippa. Minusta on mukavaa mennä Joonaksen kanssa nojatuolia tai sohvaa ympäri ihan hiljaa ja sitten yllättää Joonas niin, että hyppään sen eteen tai taakse. Sitten me vaan juostaan. Tai sitten me painitaan olohuoneen matolla, kun se on pehmeä paikka painia. Zidan kanssa me vedetään köysilelua kilpaa, mutta yleensä häviän vedon, koska en vielä ole niin iso ja voimakas kuin Zida. Paras paikka kuitenkin riehua on ulkona, kun on koko piha käytössä. Ainoa miinus on, että tällaiseen turkkiin tarttuu aina kaikenlaisia tuotteita ja iskä joskus sanookin minua risukarhiksi.

Luonteeltani olen ehkä maailman uteliain pikku koira. Olen aina tutkimassa uusia ja vanhoja paikkoja, työnnän nenäni joka paikkaan ja "kestokyylään" aina siellä, missä joku on tekemässä jotakin. Tarvitaanhan työmaalla aina työnjohtaja. Toisinaan saatan lähteä pihastakin seikkailemaan ja en sitten kuule välttämättä, kun huutavat minua sisälle. Välillä ne ovat sitten joutuneet etsimään minua. Miksihän ne ovat silloin niin vihaisia? Minun mielestäni maailma on niin jännä paikka ja on paljon mukavampi tehdä tutkimusmatkoja piha-alueen ulkopuolella, kuin olla tässä tutulla pihalla. Eihän sitä koskaan voi tietää, mitkä seikkailut minua siellä odottavat, ja eipä Kolumbuskaan olisi mitään löytänyt pihassaan pyörimällä...

Muuten olen tosi kiltti tyttö. En hauku, nukun hyvin ja syön ruokani (joskus myös iskän kirjan ja äiskän yöpaidan). Minä rakastan paijailua, ja sitä kun joku pitää minua hyvänä. Voisin olla jonkun sylissä vaikka koko päivän, jos se jaksaisi vain silittää ja rapsuttaa minua.

Minä käyn myös tuon Joonaksen kanssa kauneuskilpailuissa tapaamassa koiratuttuja ja esiintymässä kauniisti, sillä senhän minä osaan.

Minulla on tärkeä rooli kennel Myyräkedossa, sillä olen ensimmäisten Myyräketolaisten mamma. Ja ylpeä mamma saankin olla, sillä lapsoset ovat oikein kauniita ja suloisia.

Jalostustietojärjestelmästä minut löytää tästä.